Näin Opel Frontera uudistui – ja miksi se voi yllättää sinut

Kun autonvalmistaja herättää henkiin vanhan mallinimen, lopputuloksena on usein jotain retrohenkistä, PR-osaston laatimaa ja ajokokemukseltaan kompromissi. Mutta ei aina. Joskus syntyy jotain enemmän kuin uudelleenlämmitettyä menneisyyttä tutulla logolla. Opel Frontera, jota aikoinaan kutsuttiin "köyhän miehen Range Roveriksi", on palannut. Mutta tällä kertaa kyseessä ei ole enää ronski, tikapuurunkoiselle pohjalle rakennettu maastoauto, jolla setäsi ajoi sorateitä 90-luvulla. Nyt Frontera on kuin hänen kaupunkilainen lapsenlapsensa, joka esittelee autoa TikTokissa.

Frontera ei ole enää metsäteiden valtias, vaan urbaani kulkija, joka viihtyy parkkihallissa ja välttelee mutapaikkoja. Uuden version kutsuminen "versioksi" on harhaanjohtavaa – tämä Frontera on kuin elokuvauusinta: sama nimi, eri juoni, uusi yleisö. Edellinen sukupolvi veti peräkärryä, tarjosi pehmeät penkit ja katosi usein nopeasti varkaiden matkaan. Nyt kysytään, "onko tämä samaa pohjaa kuin Peugeot?" Kyllä – eikä vain pohjaa. Tässä yhdistyvät ranskalaiset tekniikkaratkaisut ja saksalainen logo perheiden sydänten voittamiseksi.

Onko se ongelma? Sekä kyllä että ei. Maastoautojen ystäville tämä on kuin tilaisi grilliruokaa ja saisikin kasvispihvin. Mutta suurimmalle osalle – ja heitä on paljon – Frontera tarjoaa lähes kaiken tarpeellisen: tilaa, persoonallisuutta ja sähköversion, jolla voi esitellä vihreyttään sunnuntaimarkkinoilla.

Vuoden 2025 Frontera onkin kuin entinen rokkari, joka nyt myy kiinteistöjä: ei enää kapinallinen, mutta ehkä yllättävänkin sopiva rooliin. Ja nykyään se ei enää ole varkaiden suosikki – syistä, joita voi vain arvailla.

Uusi Frontera ei halua piilotella. Se haluaa tulla huomatuksi. Ei se ole Range Rover eikä edes Subaru Outbackin tasoinen, mutta itsevarmuutta löytyy – kuin olisi juuri selvinnyt suosta, vaikka todellisuudessa on viettänyt päivänsä kahvia siemaillen kaupungissa.

Muotoilu noudattaa Opelin uutta "Bold and Pure" -linjaa: etuosa on jämäkkä kuin nyrkkeilijä, mutta linjat puhtaat kuin skandinaavinen keittiö. Edessä hallitsee Vizor-etusäleikkö, jonka keskellä uusi musta Blitz-logo. GS-varustelussa logo on huomaamaton, kuin piilossa – pieni piikki merkkien esittelijöille.

Etupuskuri on trapetsin muotoinen – harva mittaa, mutta se antaa ryhdikkään ilmeen. Mustat suojalistat lisäävät SUV-henkeä ja muoviset kaari- ja helmasuojat vihjaavat, että Frontera ei pelkää soraa, vaikka syvempi muta jäisi väliin.

Sivusta katsottuna Frontera on kulmikas ja laatikkomainen, Crosslandilta perittyjä piirteitä, mutta omalla C-pilarillaan, joka erottaa takaosan ja tekee siluetista kaukaa katsottuna Land Rover -tyylisen – jos oikein siristää silmiä. Konepellin lihakset kertovat designerien salikäynneistä. Suora kattolinja lupaa mahdollisuutta kolmanteen istuinriviin, mutta pitää kokonaisuuden napakkana – kuin huoliteltu kauluspaita, jonka taskussa on käyttämätön kartta.

Takana käytännöllisyys korostuu: iso takaluukku ja L-malliset takavalot tuovat kaksitasoista ilmettä, joka muistuttaa Volvoa – ehkä liiankin pohjoismaista Opelin makuun. Katon pieni spoileri on hillitty – kuin setä, joka ei tanssi, mutta on aina paikalla.

GS-varustelu nostaa paketin: kaksivärinen ulkoasu, 17-tuumaiset vanteet, mustat yksityiskohdat ja yritystä premium-fiilikseen. Sitten on piiska-antenni – vuonna 2025! Kun kahvinkeittimessäkin on WiFi, Fronteran katolla on jotain, joka napsahtaa irti ekassa pesussa. Kaikki meni nappiin, kunnes joku päätti laittaa sukat sandaalien päälle.

Sisusta on kuin toimiva loft-asunto: käytännöllinen ja oikeasti tarkoitukseen suunniteltu. Frontera ei yritä olla muuta kuin on – järkevä, mietitty, toimiva. Saksalainen työkalu: ei aina kaunis, mutta toimii kun muut pettävät.

Ensimmäisenä huomaat Pure Panelin eli kaksi 10-tuumaisen ruudun yhdistelmän (vuonna 2025!). Digitaalimittaristo näyttää selkeästi kaiken tarpeellisen ilman kikkailua. Infotainment-näyttö kääntyy kuljettajaa kohti, grafiikka on terävää ja hybriditilan värikoodaus – valkoinen perusajossa, sininen sähköllä – luo tunnelmaa ilman lisävalaistuksia.

Yksi Fronteran parhaista puolista: fyysiset napit. Aidot, perinteiset kytkimet ja rullat, ei pelkkää lasipintaa, jota pitää hapuilla ajossa. Ilmastointi hoituu oikeilla napeilla, ja ratin vieressä on kytkimet, joilla esimerkiksi nopeusvaroituksen saa vaimennettua ennen kuin alkaa ärsyttää. Loogisia ratkaisuja.

Materiaalit ovat pääosin kovamuovia, mutta viimeistely on hyvä – ei halpaa, vaan kestävää, kuin itse kasattu kaappi joka ei narise. Pieniä oivalluksia: joustavat hihnat kuppitelineissä ja Flex-strap keskikonsolissa tablettia tai eväitä varten. Joku on oikeasti miettinyt yksityiskohtia.

Intelli-Seat-etupenkit on suunniteltu matkoille, osassa kierrätyskankaat – sopii vihreään mutta ei köyhään -teemaan. Kuljettajan istuin on säädettävä, mutta matkustajan istuimesta puuttuu korkeussäätö, joten yli 185-senttinen tuntee itsensä panssarivaunukomissaariksi. Keskellä jalkatunnelin mataluus pakottaa jalat kovaa reunaa vasten – ei mukavaa. Pehmeät pinnat rajoittuvat ovien nojailuun, eivätkä nekään ole kunnolla pehmustettuja – kolmen tunnin jälkeen kyse on kestävyydestä.

Säilytystilaa riittää: ovilokerot, hansikaslokero ja pieniä jippoja siellä täällä. USB-portteja joka paikassa ja viilennettävä langaton latausalusta – insinööri on ajatellut asiaa. Takana polvitilaa ja pääntilaa on keskivertoa enemmän, ja matala keskikynnys tekee keskipaikasta käyttökelpoisen. Lukulamppu ja kahvat löytyvät, mutta takana ei ole ilmastointisuuttimia – kesällä takamatkat ovat kuin kevyt sauna.

Tavaratila on 460 litraa, kaadettuna penkit jopa 1 600 litraa – käytännöllinen millä mittarilla tahansa. Säädettävä pohja ja matala lastauskynnys helpottavat arkea.

Varustelut on pidetty yksinkertaisina: Edition ja GS. Jo Edition tarjoaa enemmän kuin saksalaiselta budjetti-merkiltä odottaisi – puhelinteline ja näyttö mukana. GS:ssä kaikki mitä haluat: CarPlay, navigointi, ilmastointi ja äänentoisto, joka yrittää parhaansa.

Hassuja yksityiskohtia löytyy. Virta-avain pyörähtää lukkopesässä kuin 2005, ja käynnistyksen jälkeen moottori käynnistyy pienellä viiveellä – kuin painaisi nappia, ilman nappia. Ikkunanostimet: alas yhdellä painalluksella, ylös napin pohjassa pitäen. PSA:n vanhat kytkimet tuntuvat osalaatikon jäämiltä. Nämä eivät ratkaise kaikkea, mutta muistuttavat 23 000 euron lähtöhinnasta ja kompromisseista.

Vanhan Fronteran röyhkeä diesel vaihtui moderniin, hiljaiseen ja älykkääseen tekniikkaan. Ei enää vuorikiipeilijä, vaan kaupunkimaasturi, joka tavoittelee ympäristöystävällisyyttä.

Voimalinjoja on kaksi hybridiversiota, joissa molemmissa on Stellantiksen 1,2-litrainen kolmisylinterinen bensamoottori ja 48 voltin hybridijärjestelmä. Toisin kuin kevythybridit, Frontera hyödyntää sähkömoottoria aktiivisesti vaihteistossa. 21 kW kuulostaa pieneltä, mutta kaupungissa se tuo reippautta.

Kuusivaihteinen kaksoiskytkinautomaatti toimii pehmeästi. Molemmissa, Hybrid 100 ja tehokkaammassa Hybrid 136/145, on sama rakenne. Jos helppous kiinnostaa, valitse tehokkaampi: 145 hv ja 0–100 km/h 9,1 sekunnissa ei tee sporttia, mutta luokassaan se reagoi rivakasti. Sähköavusteinen lähtö tuntuu aidosti sähköautolta etenkin hitaassa ajossa. Kaupunkiympäristössä jopa puolet matkasta taittuu sähköllä – eikä tämä ole vain mainospuhetta.

Ajossa Frontera ei teeskentele urheilullisuutta. Mukavuuspainotteinen alusta suodattaa kaupungin töyssyt rauhallisesti ja arvokkaasti. Kaartamisessa kallistelu on maltillista ja ohjaus tasapainoinen ja ennakoitava – ei liian kevyt, mutta ei lelumainenkaan. Mutkissa pysytään neutraalina, kunhan ei liioittele – hyvä tasapaino ja insinöörityö näkyvät.

Sitten on sähkö-Frontera. Jos hybridi on hiljainen konttorityöntekijä, sähköversio on sama kaveri jooga-retken jälkeen. 83 kW (113 hv) ja 0–100 km/h noin 12 sekunnissa ei päätä huimaa, mutta pointti on muualla. Frontera Electric on heille, joilla ei ole kiire ja jotka haluavat liikkua päästöttömästi. 43,8 kWh akku tarjoaa noin 305 km toimintasäteen, mikä riittää kaupunkiin ja lähiöihin. Suurempi akku ja 400+ km versio on tulossa. Sähkömalli on hiljainen, tärinätön ja tasapainoisempi, kun akku laskee painopistettä.

Hybridin kulutus on virallisesti 5,2–5,3 l/100 km, käytännössä noin 6 l/100 km – hyvä tulos B-segmentin SUV:lle. Maantiellä hieman korkeampi.

Turvallisuus ja B-luokan SUV yhdistelmänä tarkoittaa usein halpoja muoveja ja paria turvatyynyä – mutta ei tällä kertaa. Frontera on varusteltu kuin isomman luokan auto: vakiona automaattinen hätäjarrutus, joka tunnistaa autot ja jalankulkijat, kaistavahdit ja kuljettajan vireystilan seuranta. Mukautuva vakionopeudensäädin ja liikennemerkkien tunnistus kuuluvat perusvarusteluun.

GS lisää vielä: parkkitutkat edessä ja takana, kuolleen kulman varoitus, peruutuskamera, sadetunnistin, valotunnistin ja koko kuljettajapaketti. Stellantis ei pihistellyt tärkeissä asioissa.

Puutteitakin on: takakeskipaikalla ei ole niskatukea, joten se sopii lähinnä lapselle, repulle tai kovapäiselle sukulaiselle. Peruutuskameran kuva muistuttaa 2000-luvun digikameraa. Mutta perusasiat ovat kunnossa: 12V pistoke tavaratilassa kylmälaukulle tai grillille, takaovet avautuvat leveästi lapsiturvaistuimia varten.

Frontera rakentuu Stellantiksen luotettavalle pohjalle. Euro NCAP -tulosta ei vielä ole, mutta rakenne ja elektroniikka lupaavat 4–5 tähteä. Runko on jämäkkä ja kehitystyö ajan tasalla.

Kilpailijoita ovat Dacia Duster ja Jogger, jotka ovat noin 5 000 euroa halvempia mutta varustelultaan vaatimattomampia, sekä Toyota Yaris Cross, joka maksaa noin 3 000 euroa enemmän. Fronteralla on omat vahvuutensa: Dacian karuus ei sovi kaikille ja Yariksen tyyli jakaa mielipiteitä. Fronteralle löytyy varmasti oma kohderyhmänsä.

Citroën C3 Aircross – Fronteran tekninen kaksonen – tarjoaa pehmeämmän alustan, leikkisän ulkonäön ja budjettihenkisen sisustan. Citroën on halvempi, jos pärjäät pelkällä bensalla. Se on kuin etelän lomamatka: hauska, jos asenne on rento. Frontera taas on valmis arkeen, marraskuuhun ja asialliseen kuljettajaan.

Järkevää, hyvin suunniteltua ja kohtuuhintaista perhe-SUV:ta etsivälle Frontera on valmis astumaan esiin – solmio kaulassa, sandaalit jalassa.

Fronteran vahvuudet:
- Tila ja muunneltavuus: Viisi aikuista matkustaa mukavasti. Tavaratila (460–1 600 l) haastaa kilpailijat.
- Hybriditekniikka: Säästeliäs mutta pirteä. Sähköllä kaupungissa, moottoritiellä jaksaa.
- Mukavuus ja ajettavuus: Alusta tasoittaa kuopat paremmin kuin moni kalliimpi. Ohjaus riittävän tarkka.
- Moderni mutta selkeä sisusta: Fyysiset napit, kaksi 10-tuumaista näyttöä GS:ssä, looginen käyttö.
- Hinta ja varusteet: Alkaen 22 900 € (hybridi) ja noin 26 390 € (sähkö), varustelultaan kilpailijoita edellä.
- Turvallisuus: Perusmallissa hätäjarrutus, kaistavahti, kuljettajan valvonta, kuusi turvatyynyä. GS lisää varusteita.
- Muotoilu: "Bold and Pure" on näyttävä mutta ei liioiteltu. Konepellin linjat ja Vizor-ritilä tuovat ilmettä.
- Fiksut ratkaisut: Flex-strap, joustavat kuppipidikkeet, kaksitasoinen tavaratila ja älypuhelinpohjainen infotainment kertovat suunnittelijoiden ymmärtäneen arjen tarpeet.

Huomioitavaa:
- Kovamuovit sisällä: Kestävät, mutta esimerkiksi Renault Captur on sisustaltaan pehmeämpi ja houkuttelevampi.
- Vanhan koulun yksityiskohdat: Virta-avain ja ikkunakytkimet muistuttavat säästöistä.
- Melu: Kolmisylinterinen moottori jurnuttaa kiihdytyksissä – ei voimakkaasti, mutta havaittavasti.
- Vain etuveto: Riittää kaupunkiin, mutta vanhan Fronteran 4x4-fanit pettyvät.
- Perusversiossa ei keskimmäistä näyttöä: Infotainment hoituu puhelimella, mikä ei sovi kaikille.

Juuri tämä käytännöllisyyden, ulkonäön ja järkevyyden yhdistelmä on Fronteran todellinen vahvuus. Espanjalainen nimi "Frontera" tarkoittaa rajaa – ja tämä Opel siirtää rajoja, ei mullistuksella, mutta riittävästi ollakseen merkittävä.