Auto, joka kulki 225 km/h ja joi enemmän kuin sinä viikonloppuna
Tämä ei ollut pelkkä auto. Tämä oli aikakausi pyörillä — syntynyt ajassa, jolloin saksalaiset insinöörit eivät kysyneet: “Saammeko?” vaan karjahtivat: “Miksi ei enemmän, ja miksi ei heti?”
Vuonna 1975 Mercedes-Benz 450 SEL 6.9 saapui näyttämölle — ylellinen sedan, joka oli niin häpeilemättömän ylenpalttinen, että muut autot tuntuivat lähinnä verovähennyksiltä. Silloin kuiskittiin kunnioittavasti, että kyseessä oli “maailman paras auto”, eikä se ollut tällä kertaa pelkkä markkinointilause, jonka Stuttgartin viestintäosasto oli keksinyt. Se oli suuri, äänekäs ja majesteettinen — juuri sellainen, jonka Goethe olisi valinnut, jos olisi vaihtanut runot vääntömomenttiin.
Eikä tämä ollut mikä tahansa S-sarja. Tämä oli se S-sarja. Lippulaiva. Se, joka ei kuljettanut vain pisteestä A pisteeseen B — vaan kietoi sielusi samettiin, kellui hydropneumaattisella jousituksella ja painoi kaasun pohjaan kohti stratosfääriä.
Nimensä mukaisesti siinä oli valtava 6 834-kuutioinen V8, jonka sydän oli peräisin keisarillisesta Mercedes 600 -limusiinista — kyllä, juuri siitä diktaattorien suosikista. Tuloksena:
286 hevosvoimaa,550 Nm vääntöä,0–100 km/h vain 7,4 sekunnissa.Vuonna 1975.
Nykyään tuo on ripeää. Silloin? Se oli silkkaa noituutta. Tämä ei ollut vain auto — tämä oli nahkaverhoiltu ballistinen ohjus, jossa oli ajovalot.
Astuit sisään, ja vastassa oli ilmastointi, keskuslukitus, vakionopeudensäädin, sähkökäyttöiset ikkunat, ajovalonpesurit ja turvavyöt sekä edessä että takana — kaikki vakiona. Tietysti sisusta oli kauttaaltaan verhoiltu sametilla. Eikä vain jonkin verran — enemmän samettia kuin Berliinin oopperassa ensi-iltana.
Takaistuimet eivät tuntuneet penkiltä — ne muistuttivat enemmän ensimmäisen luokan junavaunua, jota kuljetti herrasmies, joka nautti vauhdista eikä suostunut kompromisseihin.
Eikä Mercedes tyytynyt vain lisäämään muutamaa jousenpalaa. Ei. He suunnittelivat täysin uuden hydropneumaattisen jousituksen, joka piti auton korkeuden vakiona, oli takakontissa sitten silkkipukuinen toimitusjohtaja tai kolme tonnia kaviaaria. Meno oli niin naurettavan mukavaa, että alkoi miettiä, miksi iskunvaimentimia ylipäätään keksittiin.
Alla oli 215 mm leveät renkaat — suoranaista ylellisyyttä siihen aikaan, kun suurin osa liikkui vielä kuminauhoilla. Tuplapakoputket kuuluivat asiaan, sillä kun ajat 6,9-litraista V8:aa, sen tulee kuulostaa sotarummuilta, ei nenäkarvatrimmeriltä. Ja ne ikoniset Fuchsin kevytmetallivanteet? Ne eivät olleet vakiona. Ne olivat lisävaruste — tietenkin.
Legenda, jota valmistettiin vähän
Vain 7 380 kappaletta näki päivänvalon. Nykyään ne ovat arvostettuja klassikoita, joiden hinnat nousevat vuosi vuodelta kuin kylmäkäynnin kierrokset pakkasaamuna. Hyvin pidetty yksilö? Yli 80 000 euroa.
Kyllä — Mercedes-Benz Classicilta saa yhä varaosia. Oikea ohjausvaihde maksaa 3 756 €, ja juuri siinä onkin koko jutun ydin:Ihmiset eivät osta 6.9:ää, koska heillä on rahaa.He ostavat sen, koska heillä on makua.
