Piilokustannukset tekevät auton omistamisesta yhä enemmän ylellisyyttä
Auton ostohinta kertoo nykyisin vain puolet tarinasta. Yhä tärkeämpää on se, kuinka kallista autoa on pitää ajossa oston jälkeen. Ongelma piilee juuri siinä: vakuutukset, huollot, korjaukset, renkaat, varaosat, diagnostiikka ja korjaamon tuntihinta nousevat nopeammin kuin ihmisten tulot tai yleinen inflaatio.
Vielä kymmenen tai viisitoista vuotta sitten vanhan auton ostaminen merkitsi usein järkevää säästöä. Auto saattoi olla rakenteeltaan yksinkertainen, varaosat halpoja ja korjaaminen suhteellisen kohtuullista. Nyt näin ei enää ole. Vanhemmassakin autossa voi olla kallista elektroniikkaa, monimutkainen päästöjärjestelmä, turboja, automaattivaihteistoja, LED-ajovaloja, kuljettajaa avustavia järjestelmiä ja kymmeniä antureita. Jos jokin niistä hajoaa, korjauslasku ei välitä siitä, että auto maksoi käytettynä vain muutaman tuhannen euron.
Sama muutos näkyy vakuutuksissa. Autoista on tullut teknisesti monimutkaisempia, ja jo pieni kolari voi tarkoittaa kallista korjausta. Puskuri ei ole enää pelkkä muoviosa, vaan usein myös tutkien, kameroiden ja pysäköintianturien kiinnityspaikka. Tuulilasi voi vaatia vaihdon jälkeen myös kamerajärjestelmien kalibroinnin. Ajovalo ei enää ole pelkkä polttimo ja lasi, vaan useiden satojen tai jopa tuhansien eurojen elektroniikkamoduuli. Vakuutuksen hinta ei määräydy vain onnettomuuksien määrän perusteella, vaan myös sen mukaan, mitä yksi onnettomuus maksaa.
Varaosien kohdalla tilanne ei ole parempi. Osista tulee yhä monimutkaisempia ja kalliimpia, ja Euroopan automarkkina on riippuvainen pitkästä maailmanlaajuisesta toimitusketjusta. Monen mallin kohdalla korjaus ei enää tarkoita sitä, että osa otetaan hyllystä ja auto saadaan takaisin seuraavana päivänä. Jos osaa joutuu odottamaan viikkoja, auto seisoo sillä välin. Seisova auto tarkoittaa kuitenkin uutta kulua: vuokra-autoa, joukkoliikennettä, taksia, poissaoloa töistä tai yksinkertaisesti hukattua aikaa. Tätä kustannusta ei näe missään auton myynti-ilmoituksessa, mutta omistaja maksaa sen. Osaa, joka vaatii asennuksen jälkeen säätöä ja hienosäätöä, ei enää voi vaihtaa itse.
Tämä osuu erityisen kovaa pienituloisiin. Uuden auton ostajalla voi olla takuu, huoltosopimus ja ennakoitava kuukausierä. Vanhan auton ostajalla on usein vain toivo siitä, ettei seuraava lasku ole liian suuri. Siksi vanha auto muuttuu paradoksaalisesti riskialttiimmaksi: ostohinta voi olla alhainen, mutta ylläpidosta tulee arvaamatonta.
Siksi ei enää voi sanoa, että auton omistamisesta tulee ylellisyyttä vain kalliiden sähköautojen tai suurten katumaasturien kohdalla. Ylellisyyttä on varmuus siitä, että auto on aina ajokunnossa, vakuutettu ja nopeasti korjattavissa. Auto itse voi olla vanha, mutta sen ympärille rakentunut palvelutalous kallistuu koko ajan.
Tämä ei tarkoita, että käytetyn auton ostaminen olisi huono ajatus. Päinvastoin, yksinkertaisella rakenteella tehty ja hyvin huollettu käytetty auto voi yhä olla järkevin valinta. Halpa ostohinta ei kuitenkaan saa enää sokaista. Auton todellinen hinta sisältää myös vakuutukset, renkaat, huollot, yllättävät korjaukset, varaosien saatavuuden ja korjaamon tuntihinnan.
Eurooppa on siirtymässä kohti tilannetta, jossa oma auto on monelle edelleen välttämätön, mutta sen omistaminen vaatii yhä suurempaa taloudellista puskuria. Tämä on ongelma paitsi autoilijoille myös koko yhteiskunnalle. Jos liikkumisen vapaudesta tulee liian kallista, kärsivät ensimmäisinä ne, joilla ei ole toimivaa joukkoliikennettä, jotka asuvat kaukana keskuksista tai tarvitsevat autoa työntekoon.
Auto ei vielä ole ylellisyystuote. Mutta rauhallinen tieto siitä, että sillä voi ajaa huoletta joka päivä, alkaa jo näyttää ylellisyydeltä.
